Skip to content

Vuosaaren yritysalue

Vuosaari on merellinen kaupunginosa, joka sijaitsee Helsingin Itäpuolella. Se on Helsingin suurin kaupunginosa ja Vuosaareen on ollut metroyhteys aina vuodesta 1998 lähtien.

Vuosaaressa on Vuosaaren satama, joka on toiminut alueella vuosikymmeniä. Satama on yksi pohjoismaiden moderneimmista satamista ja se on Suomen merkittävä logistiikkakeskus.  Satama palvelee kontti- ja roroliikennettä. Alueelle on tästä syystä sijoittunut varsin paljon teollisuus- ja tuotantoyrityksiä, vaikka Vuosaari on lähellä keskustaa. Sataman takia Vuosaari on Suomen ulkomaankaupan keskus ja Helsingin kansainvälisin kaupunginosa. 

Vuosaaressa toimii paljon logistiikka- ja teknologia-alan yrityksiä. Myös monet kansainväliset yritykset ovat sijoittuneet Vuosaareen. Yksi isoimmista yrityksistä alueella on Paulig, joka työllistää jopa 300 henkeä Vuosaaressa. Yleisesti työvoiman saatavuus alueella on todella hyvä. 

Vuosaaren toimitilat

Vuosaaren toimistoalue kasvaa ja kehittyy nopeaan. Vuosaaressa on alle kymmenen pienempää yritysaluetta, joissa on vuokrattavana toimistoja ja suurempia toimitiloja ja tuotantotiloja. Vuosaaren kauppakeskuksen Columbuksen tuntumassa on puolestaan paljon liiketiloja. 

Meriportin yrityskeskus sijaitsee aivan sataman tuntumassa. Yrityspuisto palvelee yrityksiä, jotka tekevät ulkomaankauppaa ja jotka käyttävät Vuosaaren satamaa. Meriportin yrityspuistossa yritys on paitsi lähellä tuonti- ja vientisatamaa mutta kivenheiton päässä Helsingin keskustasta ja 20 minuutin matkan päässä Helsinki-Vantaan lentoasemasta.

Keski-Vuosaaren alue on vanhaa tehdas- ja asuinaluetta. Alueella toimi muun muassa 1950-luvulla tiili- ja rakennuselementtitehdas Saseka, ja vanhat tehdaskiinteistöt edelleen antavat alueelle oman leimansa. Keski-Vuosaaressa sijaitsee myös Vuosaaren keskusta, jossa on kauppakeskukset ja metroasema. Alue on hyvä erityisesti liiketiloja etsiville yrityksille.

Vuosaaressa on myös vapaita yritystontteja yrityksille, jotka etsivät tuotanto- tai teollisuustontteja. Tonttialueita voi myös vuokrata. Katso esite Vuosaaren yritysalueesta.

Vuokrattavat toimitilat

Vuosaaressa on monipuolinen valikoima toimitiloja, mikä juontuu siitä että alueella on monipuolinen elinkeinoelämä. 

Alueella on vuokrattavana perinteisiä toimistotiloja, mutta myös moderneja avotoimistoja. Liiketiloja on vuokrattavana kauppakeskuksten yhteydessä, kuten Vuosaaren ostoskeskuksesta. 

Tuotanto- ja varastotiloja kannattaa etsiä Vuosaaresta, sillä niiden tarjonta on hyvä Vuosaaressa. 

Toimitilojen hinnat Vuosaaressa ovat normaalitasolla pääkaupuniseudulla. Alue on suosittu yritysalue, koska se sijaitsee paitsi lähellä keskustaa mutta myös satamaa ja lentoasemaa. 

Takaisin etusivulle