Skip to content

Lauttasaari – merellinen yritysalue

Lauttasaaren silta on yhdistänyt alueen Helsingin keskustaan vuosikymmeniä ja alue on tunnettu vehreä kaupunginosa aivan keskustan tuntumassa. 

Lauttasaari on suurimmaksi osaksi asuinaluetta, mutta alueella on tästä huolimatta hyvät peruspalvelut ja lisäksi muutamat yritykset toimivat kaupunginosassa. Kauppakeskus Lauttis, joka avattiin vuonna 2016, toimii Lauttasaaressa ja tarjoaa monia palveluita alueen asukkaille. 

Enimmäkseen lauttasaareen on sijoittunut pk-yrityksiä ja pientoimistoyrityksiä. Alueella ei ole juurikaan suurempia yrityksiä, tuotanto- tai teollisuustoimitiloja. 

Kotkavuori, Vattuniemi, Myllykallio ja Koivusaari muodostavat yhdessä Lauttasaaren kaupunginosan. Lauttasaareen kulkee länsimetro, jonka asema on aivan saaren keskellä, ja kulkuyhteydet ovat kaikkialle pääkaupunkiseutua hyvät. 

Lauttasaari on elävä kaupunginosa, jota kehitetään jatkuvasti. Kehityshankkeet kiihtynee länsimetron myötä, mikä lisänee myös yrittäjien kiinnostusta ja toimitilojen valikomaa.

Toimistot Lauttasaaressa

Lauttasaari on hyvä paikka pk-yrityksille ja start up -yrityksille. Alueella on vuokrattavana monia pienempiä toimistoja ja myös toimistohotelleja. 

Lauttasaaressa toimii muun muassa Papula Business Center, joka vuokraa joustavia työpisteitä ja toimistoja edullisesti. Toimistohotelli sijaitsee aivan Pajalahden sataman vieressä, vehreällä alueella. Toimistohotelli tarjoaa perinteisesti erilaisia lisäpalveluita ja assistenttipalveluita yrityksille. Tilat ovat avarat ja viihtyisät. Joustavat ja edulliset tilat ovat ihanteelliset yksityisyrittäjille tai muille pienille yrityksille. 

Lauttasaari on yksi Helsingin suosituista yritysalueista, jonka kysyntä vain kasvanee uusien nopeiden liikenneyhteyksien ansiosta kun Helsingin metrokartta valmistuu kokonaisuudessaan. Parhaille paikoille Lauttasaaressa jopa jonotetaan. 

Lauttasaaren uusi kauppakeskus Lauttis on muodostunut lauttasaaren uudeksi kauppalliseksi keskustaksi, jonka ympärille on sijoittunut moni yritys ja liiketiloja. 

Takaisin etusivulle